ELÄMÄ UUSILLE RAITEILLE...

Jokaisella meillä on jotain korjattavaa elintavoissamme.
Me kaikki olemme yksilöitä ja jokaisella meillä on omat tarpeensa elää onnellisesti.
Jaan kehomme mielelläni eri ryhmiin. Ravinto, liikunta ja terveys ovat yksi ryhmä, toinen ryhmä sisältää ympäristön, sielun ja tunteet. Kun kaikki nämä ovat hyvässä tasapainossa, voimme hyvin. Ravinnolla ja liikunnalla on suurivaikutus terveyteemme. Tänäpäivänä ympäristöllämme on suuri merkitys meidän tunne- ja sielunelämään ja näillä kaikilla on suuri merkitys koko kehoomme. Ympäristö tässä sisältää kaiken mitä tulee kehosi ulkopuolelta, perhe, työ, ystävät, elinolot ja jopa ilma jota hengität.
On hyvin vaikeaa muuttaa elämäntapoja kertaheitolla, ensin sinun pitää tarkastella omaa itseäsi ja miettiä mitä itsessäsi haluat muuttaa. "Elämän Toinen Kevät" antaa sinulle inspiroivia ohjeita miten saat itsesi uusille raiteille...

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

OLIIVIÖLJY


OLIIVIÖLJYN TERVEELLISYYS

Oliiviöljy on oliivipuun luumarjoista puristettua kolesterolitonta kasvisöljyä.
Laadukkaan ekstraneitsytoliiviöljyn on todettu olevan hyväksi sydämelle, vatsalle, ruoan-sulatukselle ja suolistolle.Oliiviöljy on hyvä E-vitamiinin lähde. Oliiviöljyn rasvahappokoostumus suojelee ihmistä sydän- ja verisuonitaudeilta. Ekstraneitsytoliiviöljyn runsaat yksinkertaisesti tyydyttymättömien rasvahappojen määrät laskevat veren huonoa LDL-kolestrolia. Hyvälaatuinen sydämen toimintaa suojaava HDL-kolestroli säilyy estäen verisuonten "kalkkeutumista". Ekstraneitsytoliiviöljy sisältää noin 10 % ihmiselle välttämätöntä linolihappoa. Linolihappo on ihmiselle välttämätön rasvahappo jota ihminen ei pysty itse tuottamaan. Ekstraneitsytoliiviöljyssä on polyfenoleja, jotka vaikuttavat verenpainetta alentavasti. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on myös oletettu, että oliiviöljyn sisältämät aineet suojaavat rinta- ja paksunsuolen syöviltä.
Tyydyttämättömällä rasvalla saattaa olla merkitystä, myös diabeteksen ennalta ehkäisyssä.


AROLIIVIÖLJYN AISTINVARAINEN VIOINTI

Oliiviöljyjä arvioidaan samoin kuin viinejä;
Ensin nuuskitaan, sitten maistellaan joko kastamalla siihen leipäpala tai vain lusikalla. Lusikalla maistettaessa ekstraneitsytoliiviöljyn mukana vedetään hieman ilmaa suuhun eli ryystetään öljyä, jotta maut vapautuisivat ja maiskutella sitä, jotta pippuriset maut löytyisivät.
Ekstraneitsytoliiviöljyä tulee arvioida, onko se makeaa ja pehmeää, keskiaromikasta vai pistävä, kuinka pippurista tai hedelmäistä se on.
Laadukkaassa ekstraneitsytoliiviöljyssä kaikki osatekijät luovat harmonisen loppuvaikutelman.

EKSTRANEITSYTOLIIVIÖLJYÄ VOI VERRATA VIINIIN

Oliiviöljyn maku vaihtelee oliivipuun kasvupaikasta, ilmastosta, maaperästä, lajikkeesta ja puun iästä. Oliivilajikkeita on yli 70. Euroopan Unioni on luonut kaupankäyntiä ja kuluttajia varten kymmenien sanojen sanaston, joita käytetään kuvattaessa öljyn tyyliä.

OLIIVIÖLJYN VÄRI EI VÄLTTÄMÄTTÄ KERRO MITÄÄN ITSE ÖLJYSTÄ

Maistelutesteissä oliiviöljyt pannaan sinisiin aromilaseihin ja kulhoihin, jotta väri ei vaikuttaisi maistelijan arvosteluun.
-Kova kuvaa kokonaisvaikutelmaa, jonka aiheuttavat mm. tanniinit.
-Kitkerä maku on luonteenomainen oliiviöljyille, jotka on puristettu vihreistä tai juuri väriään vaihtavista   oliiveista. Se voi olla miellyttävä maku riippuen sen voimakkuudesta.
-Hedelmällisyys tuntuu sekä öljyn maussa, että sen tuoksussa. Siihen vaikuttaa oliivien kypsyys ja lajikkeet.   -Kypsän hedelmäinen maku tulee täysin kypsistä eli mustista oliiveista, yleensä maku on silloin makeahko ja tuoksultaan latteampi.
-Makea on miellyttävä maku, mutta ei sokerinen. Se löytyy öljyistä, joissa eivät vallitse kitkerät, kovat tai pistävät maut.
-Pähkinäinen, omenainen, heinäinen, sitruunainen ja suklaan kitkerä ovat sanoja, joilla maistelijat kuvaavat oliiviöljyjen makuja. Oliiviöljyn maistelusanastoon kuuluu virallisten lisäksi paljon muita kuvaavia sanoja, joita maistelijat luovat itse. Vihreä korvaa usein sanaa kitkerä. Pippurinen tai mausteinen kertoo chilimäisestä terävyydestä joka tuntuu kurkussa.

Hyvän oliiviöljyn maku on puhdas ja siinä voi aistia mantelia, omenaa, makeutta, hedelmällisyyttä ja ruohoa.
Se voi olla myös karvas ja kirpeä.


OLIIVIÖLJYN VALMISTUS JA LAATULUOKITUS

Ekstraneitsytoliiviöljy valmistetaan periaatteessa samalla ikivanhalla menetelmällä kuin vuosituhansia sitten.
Oliivit kerätään, lajitellaan, puhdistetaan, jäähdytetään ja jauhetaan.
Syntyvää oliivi- massaa ei lämmitetä, eikä siihen lisätä mitään ylimääräistä [ lisäaineita ].
Kylmäpuristetut ekstraneitsytoliiviöljyt ovat laadultaan korkealuokkaisia ja ne valmistetaan suoraan valikoiduista oliiveista ja ainoastaan mekaanisin menetelmin.


VAPAIDEN RASVAHAPPOJEN MÄÄRÄ


Vapaiden rasvahappojen määrä on ekstraneitsytoliiviöljyn laadun tae. Vapaat rasvahapot vaikuttavat oliiviöljyn makuun ja tuoksuun.
Euroopan unionin määrittämät laatuvaatimukset:
Ekstraneitsytoliiviöljy saa sisältää vapaita rasvahappoja enintään yhden prosentin ( 1 % ).
Neitsytoliiviöljy korkeintaan kaksi prosenttia ( 2 % ).  Puhdistetut eli raffinoidut öljyt 1.5 %


EKSTRANEITSYTOLIIVIÖLJY

Oliivimassa levitetään pyöreille suodatin matoille, ja ne pinotaan päällekkäin öljypuristimeen. Oliivimassasta erotetaan kylmävaluttamalla aromikkain ja paras laatu.
En rama ekstraneitsyt-oliiviöljy on tällainen huippuluokan oliiviöljy. En rama ekstraneitsytoliiviöljy on suodattamaton.

NEITSYTOLIIVIÖLJY

Neitsytoliiviöljy tehdään ekstraneitsytoliiviöljyn valmistukseen kelpaamattomista oliiveista. Se on yleensä maultaan hapokasta ja karvasta.
Oliivimassaa puristetaan suuremmalla voimalla. Puristusvoiman lisääminen nostaa massan lämpötilaa korkeammaksi ja massasta irtoaa lisää öljyä.
Käytetään esimerkiksi uppopaistettavien perunoiden valmistukseen.


100 % OLIIVIÖLJY

On Raffinoitua oliiviöljyä, kuten ovat tutut värittömät ja mauttomat kasvisöljyt esim. rypsi tai auringonkukkaöljy.
Raffinoidusta öljystä on markkinoilla sekoiteöljyjä, joita markkinoidaan Light-öljyinä.
Light-öljy valmistetaan seuraavasti; Raffinoidun öljyn joukkoon lisätään noin 10 prosenttia neitsyt-luokan oliiviöljyä.


POMACE ELI PURISTUSJÄTEÖLJY

Tätä ravitsemuksellisesti heikompaa öljyä myydään Pomace-laatuluokan öljynä. Puristejätettä lämpökäsitellään yhdessä tiettyjen kemikaalien kanssa.
Puristejätteestä saadaan irtoamaan öljyä noin 5-8 % massan määrästä.
Kaupan olevat Pomace-oliiviöljyt ovat puristejäteöljyn ja neitsyt-luokan öljyjen sekoitteita.




OLIIVIÖLJYJEN TUOTTAJA MAITA EUROOPASSA

Euroopan suurimmat tuottajat ovat: Espanja, Italia, Kreikka ja Portugali näiden yhteenlaskettu tuotanto on yli 98 % Euroopassa tuotetusta oliiviöljystä.
Oliiviöljyn kulutus vaihtelee suuresti maittain esimerkiksi kreikkalaiset kuluttavat 21 litraa / henkilö, espanjalaiset 10 litraa / henkilö ja ranskalaiset 1 litran / henkilö.

OLIIVIÖLJYN SÄILYTYS

Toisin kuin viiniä ikä ei oliiviöljyä paranna. Oliiviöljy säilytetään suljettuna pimeässä ja viileässä. Jääkaapissa oliiviöljy sakenee ja sameutuu, mutta palautuu ennalleen huoneenlämpötilassa.



RANSKALAINEN SALAATIN KASTIKE

Tarvikkeet:
1 salotti sipuli
ranskalaista sinappia
viinietikkaa
ekstraneitsytoliiviöljyä
mustaa pippuria

Pienennä salottisipuli kulhoon ja lisää tl. sinappia sekä rl. viinietikkaa ja mustapippuria (vältä suolan lisäämistä) sekoita hyvin.
Tämän jälkeen lisää hiljalleen öljyä sekoittaen kulhon sisältöä. Voit itse päättää kuinka paljon öljyä lisäät, maista välillä, viinietikan ei tulisi olla liian ylivoimainen kastikkeen maussa. Voit myos käyttää sinapinsiemeniä sisältävää sinappia, viinietikan tilalle voit käyttää, omenaviinietikkaa, maustettuja viinietikoita tai balsamiviinietikkaa, haluamasi mauan mukaan. Voit lisätä valkosipulin kynnen puristettuna kastikkeen joukkoon siitä saa hyvän maun lisäksi aimo annoksen terveyttä edistäviä vaikutteita. Lisää kastike salaatin päälle juuri ennen salaatin tarjoilua.

lauantai 30. tammikuuta 2010

TERVEELLISET ÖLJYT

Tee ystävänkaupat terveellisten ja kaunistavien öljyjen kanssa

Öljy on oleellinen ja välttämätön osa terveellistä ruokavaliota. Monet vitamiinit, kuten esimerkiksi A-, D-, E- ja K-vitamiinit ovat rasvaliukoisia, joten täydellinen öljyjen ja rasvojen karttaminen johtaa näiden vitamiinien heikkoon imeytymiseen. Niinikään on hyvä muistaa, että aivoistamme jopa kolmannes on rasvaa, ja tiettyjen hyvänlaatuisten rasvojen puute on monissa tutkimuksissa todettu aiheuttavan erilaisia mielialaan ja hermostoon liittyviä ongelmia.



Monenlaista suojaa

Öljyjen poistaminen ruokavaliosta on huono ajatus myös välttämättömien rasvahappojen saannin kannalta. Erityisen tärkeitä välttämättömiä rasvahappoja ovat omega-3- ja omega-6-rasvahapot, joita elimistö ei pysty itse valmistamaan, vaan niitä on saatava ravinnosta. Omega-rasvahapoilla on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia: ne stimuloivat hormonin kaltaisten aineiden muodostumista elimistössä, edistävät ruoansulatusnesteiden erittymistä vatsalaukussa, suojaavat sydän- ja verisuonitaudeilta ja saattavat suojata myös UV-säteilyltä ja erilaisilta elimistön tulehdusreaktioilta.

Lisäksi öljyt ovat varsinaisia kauneustuotteita, ja elimistön voitelu sisältäpäin oikeanlaisilla öljyillä vaikuttaa myös ulkoisesti esimerkiksi hiusten ja ihon terveyteen. Öljyt tekevät niinikään monista ruoista maukkaampia ja edistävät ruoansulatusta

Mikä öljy on terveellisintä?

Öljyjen runsas valikoima saattaa alkaa tuntua hämmentävältä, kun valittavana on eri menetelmin valmistettuja tuotteita kuten kylmäpuristettuja öljyjä, neitsyt- ja luomuöljyjä sekä eri tavoin maustettuja gourmet-öljyjä. Lisäksi öljyjen raaka-ainekirjo on varsin laaja. Valikoimaa on kotimaisesta rypsiöljystä eksoottisempiin vaihtoehtoihin kuten saksanpähkinä- tai viinirypäleensiemenöljyihin.

Erityisen suositeltavia ovat monityydyttymättömät öljyt, kuten rypsi-, auringonkukka-, pellavansiemen-, saksanpähkinä ja seesaminsiemenöljyt sekä kertatyydyttyneet öljyt, kuten oliiviöljy, joissa on myös runsaasti omega-rasvahappoja. Omegarasvahappojen määrän lisäksi oleellista on niiden keskinäinen suhde.
Kaiken kaikkiaan omega-rasvahappojen osuus päivittäisestä energiamäärästä tulisi olla minimissään kolme prosenttia, josta noin neljännes tulisi olla omega-3:a. Kotimainen rypsiöljy onkin varsin hyvä valinta, sillä siinä suhde on lähellä ihanteellista. Sen sijaan monien muiden öljyjen – mukaan lukien suositun oliiviöljyn – omega-6-rasvahappojen osuus on suurempi, mikä tekee niiden suhdeluvuista huonommat.
Koska lähes kaikilla öljyillä, kuten kasveilla yleensäkin, on omat erityisominaisuutensa, terveyden kannalta suositeltavin vaihtoehto on käyttää öljyjä vaihdellen ja monipuolisesti.


Mihin erikoisemmat superöljyt sopivat?

Monet monityydyttymättömät öljyt ovat hyvin herkkiä valolle, lämmölle ja hapelle, ja saattavat näiden vaikutuksesta härskiintyä ja muuttua terveydelle epäedullisiksi. Lisäksi niissä olevat vitamiinit saattavat tuhoutua lämmitettäessä. Siksi turvallisin tapa on nauttia ne ”raakana” esimerkiksi jogurttiin, pirtelöön, puuroon tai salaattiin sekoitettuna juuri ennen tarjoilua. Joidenkin erikoisöljyjen lämmönsietokyky on kuitenkin melko hyvä, samoin kuin rypsiöljyn ja neitsytoliiviöljyn, jonka voit turvallisesti kuumentaa 160-asteiseksi. Ohessa muutamia erikoisöljyjen käyttövinkkejä.

Pellavansiemenöljy: Hieman pähkinäinen maku, runsaasti omega-3-rasvahappoja. Ei sovellu paistamiseen korkeassa lämpötilassa. Käytä pirtelöissä ja salaatinkastikkeissa tai lisää mausteeksi valmiiseen ruokaan. Herkullista esimerkiksi höyrytettyjen vihannesten päällä!

Avokadoöljy: Paljon tyydyttymättömiä rasvahappoja ja melko vähän rasvaliukoisia vitamiineja. Miedon makunsa vuoksi sopii moneen tarkoitukseen ja maustamiseen.

Macadamiaöljy: Tyydyttymätön öljy, jolla on suurempi lämmönsietokyky kuin oliiviöljyllä. Miedon, ihanan pähkinäisen makunsa vuoksi tekee myös salaateista jumalaisia.

Viinirypäleensiemenöljy: Monityydyttymätön öljy, runsaasti omega-6-rasvahappoja. Lämmönsietokyky suhteellisen hyvä. Korostaa kauniisti myös salaattien makua.

Seesaminsiemenöljy: Voimakas maku, joka on monelle tuttu aasialaisesta keittiöstä. Voimakkaan aromin vuoksi muutama tippa riittää maustamaan ruoan

Valitse valmiste

Kalaöljyvalmisteiden omega-rasvahappojen keskinäisissä suhteissa ja määrissä voi olla huomattaviakin eroja. Useimmiten erot johtuvat valmisteissa käytetyistä kalalajeista, niiden pyyntipaikasta ja valmisteiden valmistusprosessista.
Suurin osa markkinoilla olevista lohen lihasta saatavasta kalaöljystä valmistetaan lähes kokonaan kasvatetusta lohesta. Koska lohien ruokinnassa käytettävän rehun omega-6-rasvahappopitoisuus on korkea ja omega-3-rasvahappopitoisuus alhainen, on kasvatetusta lohesta valmistetuissa kalaöljyissä vähemmän EPAa kuin villinä kasvaneista kaloista saatavassa kalaöljyssä. ”Paras kalapaikka” on Etelä-Amerikan länsirannikot, jossa Tyynenmeren ravinteikas vesi kulkeutuu kylmän merivirran mukana Etelänapamantereelta kohti päiväntasaajaa, ja jonka tuloksena tällä alueella kasvaneiden kalojen – muun muassa anjoviksen, makrillin ja sardiinien – EPA- ja DHA-arvot ovat korkeita.


Kaksi tapaa viettää Omega-päivä

Suositukset omega-rasvahappojen päivittäisestä saantimäärästä vaihtelevat noin 2–3 % kieppeillä päivittäisestä energiansaantimäärästä. Mikäli päivittäinen energiasaantisi on noin 2 000 kcal, tulisi omega-3-rasvahappojen määrä olla noin 4 grammaa päivässä.

Nauti monipuolisesti esimerkiksi:

•saksanpähkinöitä, pellavansiemeniä – lisää näitä salaatteihin, uuniperunoitten päälle, myslin, puuron ja jogurtin joukkoon.

•pähkinä-, manteli-, ja siemenvoit tuovat vaihtelua rasiamargariineille. Käytä niitä leivän päällä tai esimerkiksi pirtelöissä ja kastikkeissa kermaisuutta ja täyteläisyyttä tuomaan.

•soijapapuja ja kidneypapuja

•avokadoa

•vihreitä vihanneksia, kuten parsakaalia, parsaa, kaaleja

•tofua

•rasvaisia kaloja kuten lohta, taimenta, makrillia, sardiineja, tonnikalaa ja silakoita

•hyvänlaatuisia ruokaöljyjä, erityisesti pellavansiemen ja rypsiöljyä.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

AROMATERAPIA ÖLJYT KOTIKÄYTÖSSÄ



Käyttätietoa eetterisistä öljyistä

Eetterisiäöljyjä ei saa käyttää laimentamattomana, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Öljyt laimennetaan aina pohjaöljyyn, jonka tulisi olla laadukas kylmäpuristettu öljy. Kun käsittelet öljyjä, varo ettei öljy jousu sormien kautta silmiin. Jos öljyä joutuu silmiin se pyyhitään pois pohjaöljyllä. Eetterisiä öljyjä käytetään ihon kautta, laimennettuna iholle, kylpynä, kääreenä tai hauteena. Öljyt eivät sovi alle 2-vuotiaille lapsille, raskaana oleville naisille ja imettäville äideille ja vakavasti sairaille. Nämä henkilöt voivat kuitenkin käyttää, pohjaöljyjä sekä eetterisiä öljyjä touksuina, höyryhengityksenä ja saunan löylyssä. Eetterisillä öljyllä voit luoda tunnelmaa kotona. Muista aina ostaa vain aitoja hyvälaatuisia öljyjä. Tavalliset tuoksuöljyt eivät sovi aromaterapiaan. Öljyjä myyvät terveyskaupat ja luomuverkkokaupat.
Eetterisetöljyt paljastavat kasvin syvimmän olemuksen, sen sielun. Niitä on perinteisesti käyttetty parannustarkoituksissa sekä ruumillisen ja sielullisen ongelmien helppottamiseen.

LAVENTELI

Laventeli on aromaterapian monikäyttöisin öljy,
 jolla hoidetaan lukemattomia fyysisiä ja psykkisiä
vaivoja.

Laventelia on turvallista käyttää ja se on yksi harvoista öljyistä, joita voi käyttää laimentamattomana.  Laventeli on ehdottaman hyvä ihonhoidossa, palovammoihin, haavoihin, joita se parantaa arpia jättämättä. Laventeli nopeutta ihon uusiutumista ja sitä voi lisätä muutama tippa kasvovoiteihin kaikille ihotyypeille. Sen rauhoittava vaikutus auttaa sydämmentykytyksiin.

lähde Aduki OY , luomu ja reilukauppa


Laventeli suojaa ja tyynnyttää sekä rahoittaa iltakylvyssä tai jalkapohjiin ja solar pleksukseen hierottuna. Laventeli öljyllä hoidetaan monia psykosomaattiasia sairauksia: erilaisia riippuvuustiloja, pakkomielteitä, ja traumoja. Se tasapainottaa äärimmäistä tunnetiloja, levottumuutta, jännittyneisyyttä, hermostuneisuutta ja masennusta. Laventeliöljyä voi turvallisesti käyttää laimentamattomana, sitä voi myös sekoittaa muihin öljyihin ja se tehostaa muiden öljyjen vaikutusta.

Ensiapuun

Laventeliöljy on hyvä olla myös matkalla mukana, auringon polttamaan ihoon, sekoita aloevera geeliä ja laventeliöljyä muutama tippa ja hiero palaneelle aluelle. Tämä sekoitus rauhoittaa polttavaa tunnetta ja parantaa ihoa.

Palovammoihin, hiero tippa tai kaksi öljyä palaneeseen kostaan, tämä rauhoittaa kipua heti ja välttää vesikellon syntymistä ja uudistaa ihoa.

Haavoihin, pintahaavoihin voi käyttää öljyä, joka auttaa ihon parantumista ja sen antiseptinen vaikutus auttaa tulehdusta vastaan.

Hyönteisten pistoksiin, hiero öljyä pistoksen pinnalle, öljy rauhoittaa kipua tai kutinaa.



 Kuivia laventelin kukkia voi käyttää tuoksupusseissa. Kukkien päälle voit vielä lisätä tipan tai kaksi öljyä, käytä pusseja liinavaate- ja vaatekaapeissa tai alusvaatelaatikoissa. Voit laittaa pari tippaa imurin pussin päälle tai filtteriin niin saat hyvän tuoksun kotiisi imuroidessasi. Laita muutama tippa pumpulin päälle ja laita tämä sitten tyynysi viereen niin saat rauhallisen yö unen.


perjantai 22. tammikuuta 2010

KUIVAHARJAUS


Harjaa itseäsi oikein niin saat hyvän tuloksen

Kuivaharjaus suoritetaan heti aamulla ja uudelleen ennen nukkumaan menoa. Se saa kestää 5 - 10 minuuttia. Aloita harjaus jalkapohjista reippain, pyrittävin liikkein. Sitten harjataan jalkaterät, alaraajat, kädet, käsivarret, selkä, takamus ja lopuksi vatsa ja rintakehä (rinnat hellästi) sekä kaula. Päänahka on myös hyvä harjata luonnonharjaksista valmistetulla hiusharjalla. Kasvojen iho on hyvin herkkä, joten kasvot on paras jättää rauhaan. Kuivaharjaus on hyvä keskittää etenkin selluliittialueille. Harjaus tapahtuu reippain, pyörittävin liikkein alhaalta ylöspäin napakasti, mutta ihoa rikkomatta. Harjaa kunnes ihosi on ruusunpunainen, lämmin ja hohtava. Paras harja kuivaharjaukseen on suunnilleen käden kokoinen luonnonharjaksesta valmistettu riffikinnas. Älä käytä nailonista tai tekokuidusta valmistettuja harjoja, ne ovat liian teräviä ja saattavat rikkoa ihoa. Aluksi kannattaa aloittaa melko pehmeällä harjalla ja hieroa vain kevyesti kunnes iho on "karaistunut", sitten voi siirtyä karkeampaan harjaan ja voimakkaampaan harjaukseen. Hygienia syistä jokaisella perheen jäsenellä tulisi olla oma harja. Pese harja viikoittain.Kuivaharjauksen jälkeen on hyvä ottaa suihku tai hieroa ihoa märällä pyyhkeellä, jotta kuolleet ihosolut saadaan pois iholta. Sen jälkeen iholle levitetään hoitavaa öljyä tai voidetta.

Mitä hyötyä kuivaharjauksesta on?

-Poistaa tehokkaasti kuolleet ihokerrokset, pitää huokoset avoimina
-Kiihottaa ja lisää kaikkien ihonalaisten kudosten ja elinten verensaantia, erityisesti ihon pienten hiussuonten verenkiertoa
-Kiihottaa hormoneja ja öljyä tuottavien rauhasten toimintaa
-Virkistää hermoston toimintaa hermopäätteiden kautta
-Pitää lihakset kiinteinä ja tasoittaa rasvakertymiä
-Virkistää ihoa ja saa sen näyttämään nuoremmalta
-Parantaa yleiskuntoa ja auttaa ehkäisemään ennenaikaista vanhenemista
-Poistaa selluliittiä

tiistai 19. tammikuuta 2010

AAMIAISEKSI KANANMUNAA...

70-luvun iskulauseet tv-mainoksissa olivat "Mene munalla töihin" ja "Syö muna päivässä". Sitten 80-luvulla tieto kolesteroolin vaikutuksista elimistöömme saivat aikaan sen, että kananmunat joutuivat pannaan ja niiden päälle meilkein leimattiin pääkallon kuva. Muistan lapsuudestani miten yht'äkkiä kanamuna leimattiin tosi epäterveelliseksi, mutta silloin silti kaikki jatkoivat leivonnaisten ja kakkujen syöntiä, joissa oli niin kananmunaa kuin sokeria ja valkoisia jauhojakin. Onneksi ajanmukana tämä kananmuna kiihko on lievittänyt ja kananmuna on saanut maineensa takaisin. Vaikkakin kananmuna sisältää kolesteroolia voi sitä silti syödä turvallisesti kohtuudella. Kananmuna on erinomainen vitamiinien, kivennäisaineiden ja proteeinin lähde.
Nykyään voimme valikoida minkälaisia kanamunia syömme, paras mahdollisuus on tietenkin luomumuna.


Paljon ravintoaineita pienessä paketissa

Kananmunan veroista ruoka-ainetta saa hakea. Pieneen sievään pakettiin on puristunut lähes kaikkia ravintoaineita C-vitamiinia ja kuitua lukuunottamatta.
Muna on lisäaineeton tuoretuote, josta saa hyvälaatuisia proteiineja. Erityisesti keltuainen sisältää monipuolisen valikoiman vitamiineja ja kivennäisaineita. Kananmunan rasvahappokoostumusta voidaan pitää suositusten mukaisena.



Valkuainen (66 % kananmunan massasta)

•vettä
•proteiinia
•vesiliukoisia B- ryhmän vitamiineja (erityisesti riboflaviinia)
•kivennäisaineita

Keltuainen (34 % kananmunan massasta)
•vettä
•proteiinia
•rasvaa
•kolesterolia
•rasvaliukoisia A, D, E ja K- vitamiineja
•vesiliukoisia B- ryhmän vitamiineja (erityisesti B12- vitamiinia, riboflaviinia, niasiinia ja foolihappoa)
•kivennäisaineita (erityisesti jodia, seleeniä ja sinkkiä)


Ota kananmuna osaksi tasapainoista ateriaa

.Hyviä syitä syödä kananmunaa
•kananmuna maistuu hyvältä
•munassa on vähän kaloreita. Saman verran kuin tuoremehulasillisessa
•munassa on hyvää, pehmeää rasvaa
•munassa on vitamiinien ja proteiinin lisäksi muitakin terveydelle edullisia yhdisteitä
•munan proteiinit pitävät kylläisenä ja tukevat painonhallintaa
•kananmuna sopii kaikenikäisille: lapsille maultaan mieto ja helppo syödä, aikuisille helppo ja nopea valmistaa, vanhuksille käyttötavoiltaan tuttu ja ruokavaliota rikastava
•munia saa jokaisesta kaupasta
•erilaisten kananmunien valikoima on laaja: löydät varmasti mieleisesi vaihtoehdon




Tiedä mitä ostat

.Suomessa kananmunia tuotetaan luomu-, lattia- ja häkkikanaloissa. Perinteiset häkkikanalat jäävät pois vuoteen 2012 mennessä.

Kananmunan kuoressa olevan leiman ensimmäinen numero kertoo tuotantotavan.

0 = luomumuna

Luomumunat tuotetaan luomukanaloissa, joissa kanat elävät vapaina, kuten lattiakanaloissa. Kanat kuopivat, kylpevät, munivat pesiin, nukkuvat orsilla ja ulkoilevat sään ja olosuhteiden salliessa. Kanat ruokitaan pääosin luomurehulla.

Luomumunat tunnistaa Luomu -valvottua tuotantoa -aurinkomerkistä tai Leppäkerttu-merkistä.

2 = lattiamuna

Lattiamunat tuotetaan lattiakanaloissa, joissa kanat voivat liikkua vapaasti, kuopia jaloillaan, kylpeä hiekassa, istua parvella ja munia pesiin.

Pakkauksissa käytetään virallisia merkintöjä "lattiakanojen munia" ja "lattiakanalasta" tai kauppanimiä kuten "vapaan kanan munia" ja "vapaa" tai "onnellisen kanan munia".

3 = häkki- ja virikehäkkimuna

Häkkimuna on suomalainen perusmuna. Valtaosa Suomessa myytävistä kananmunista on tuotettu perinteisissä häkkikanaloissa. Osa tuotetaan myös uudenlaisissa varustelluissa häkeissä eli virikehäkeissä.
Vuoden 2012 alusta perinteiset häkkikanalat poistuvat käytöstä koko EU:n alueella. Vanhat häkit korvataan virikehäkeillä. Niissä kanoilla on paremmat mahdollisuudet lajinomaiseen käyttäytymiseen, sillä häkeissä on pesä, orsi ja olkien, puulastujen, hiekan tai turpeen kaltaista pehkua.

Virikehäkissä tuotettuja munia myydään mm. kauppanimillä "orsikanalan munia" tai "virkku".

Kananmunia koskevat tiedot: http://www.ruokatieto.fi/

AAMIAINEN

A niin kuin aamiainen.
Aamiainen on todella tärkeä ateria. Hyvä tasapainoinen aamiainen antaa sinulle energiaa jaksaaksesi aamupäivän ja se on perusta koko päivän jatkuvalle hyvivoinnille. Monet meistä jättävät aamiaisen väliin ja sieppaavat aamukiireessä vain kupin kahvia tai kaksi, emmekä syö mitään ennen lounasta. Tämä käytäntö on ehdottomasti pahinta, mitä voi tehdä kun pyritään ravinnon tehokkaaseen palamiseen kehossa. Tutkimusten mukaan ihminen, joka jättää aamiaisen väliin, tuppaa syömään liian paljon loppupäivän aikana jolloin rasvan palaminen on vähäistä. Aloita päiväsi ravintorikkaalla ja tasapainoisella aamiaisella.

Tässä yksi hyvä aamiainen ja syy miksi se on hyvänlaatuinen ja ravitseva:

Kaurapuuro on aina kuulunut suomalaiseen aaimiaispöytään, nykyään vain kaikenlaiset murot ovat syrjäyttäneet sen. Murot sisältävät usein sokeria, joka antavat pikaisen, mutta lyhytaikaisen energia puustin. Siksi niin monet koululaiset alkavat jo klo 10:n maissa aamupäivällä tuntea väsymystä ja levottomuutta, koska energiantaso on lopahtanut ja lounas on vasta tunnin tai kahden päästä.

Kaurapuuro on helppo valmistaa ja eikä vie paljon aikaa kun annat sen kiehua vain hetken ja sitten nostat sen pois kuumalta liedeltä ja annat hautua sen aikaa kuin jatkat muita aamuaskareita. Kaurapuuro sopii myös vauvaikäisille. Omat lapseni ovat kasvaneet kaurapuuron voimalla ja mikä mukavinta kauraryynejä löytyy monista maista ja monen hienon hotellin aamiaispöydästäkin. Englannin sana Porrige on yleinen sana kaurapuurolle...
Tässä kaurapuuroon on lisätty banaanin viipaleita ja mantelin hiutaleita, kokeile maidon tilalle vaniljalla maustettua soya maitoa, mukava uusi makunautinto, lapsetkin pitävät siitä.

Kaurapuuroon voit lisätä pakastemarjoja, kuivattua marjarouhetta, tyrnimarja sosetta, leseitä, kookospähkinän huitaleitä...



Terveystietoa kaurahiutaleista:

Helsingin yliopisto
maatalous-metsätieteellinen tiedekunta
tiedote 5.4.2006

Kaurapuuro hyvä terveysvaikutteisen betaglukaanin lähde

Kauralla on todettu olevan suotuisa vaikutus veren kolesteroli- ja sokeritasoihin sekä insuliinivasteeseen. Vaikuttavana aineena pidetään kauran liukoisen ravintokuidun pääainesosaa betaglukaania. Ei ole kuitenkaan aivan sama, missä muodossa kauransa nauttii, sillä tuoreen väitöstutkimuksen mukaan betaglukaani saattaa pilkkoutua prosessoinneissa ja terveysvaikutus heikentyä. Keittäminen kuitenkin lisää betaglukaanin uuttuvuutta, jolloin tehokkaan betaglukaanin määrä lisääntyy.

Betaglukaanilla on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia

Betaglukaania on kaurassa ja ohrassa 3-5 %. Betaglukaani on pitkäketjuinen hiilihydraatti, joka koostuu glukoosimolekyyleistä. Se muodostaa vesiliuoksia, jotka ovat hyvin viskooseja eli paksuja jo pieninä pitoisuuksina. Korkean viskositeetin uskotaan aiheuttavan kauran terveysvaikutukset. Ravintokuidun komponenttina betaglukaani ei pilkkoudu ohutsuolessa vaan vasta paksusuolessa mikrobitoiminnan tuloksena. Tästä prosessista on tuloksena lyhytketjuisia rasvahappoja, jotka edistävät suolen hyvinvointia.

Yhdysvalloissa sallitaan kauratuotteille terveysväittämä, jonka mukaan 3 grammaa liukoista betaglukaania päivässä auttaa vähentämään riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. On kuitenkin tutkimuksia, joissa mitään vaikutusta ei koehenkilöillä ole havaittu. Tämä saattaa johtua siitä, että betaglukaani on muuttunut muotoon, jossa se ei pysty muodostamaan riittävän paksuja liuoksia eikä terveysvaikutuksia siis synny.

FL Liisa Johansson tutki väitöskirjatyössään betaglukaanin rakennetta ja uuttuvuutta kauraleseessä, kokojyväkaurassa ja -ohrassa sekä erilaisten ruoanvalmistusprosessien vaikutusta niihin. Mitä parempi uuttuvuus, sitä suurempi määrä betaglukaania liuoksessa on ja sitä suurempi on sen viskositeetti. Tutkimuksessa kehitettiin myös analyysimenetelmia betaglukaanin rakenteen ja määrän tutkimiseksi ja tutkittiin myös kauran ja ohran liukenemattoman ravintokuidun koostumusta ja betaglukaanin liuosominaisuuksia.

Keittämällä betaglukaanit parhaiten hyötykäyttöön

Tutkitut prosessointimenetelmät (keitto, leivonta, fermentointi ja kuivaus) vaikuttivat uuttuvuuteen eri tavoin. Keittäminen näyttää tutkimuksen perusteella lisäävän uuttuvuutta, samoin fermentointi, vaikka sen osalta tulokset ovatkin hieman tulkinnanvaraisia. Kaurapuuro on siis hyvä betaglukaanin lähde. Leivonta vähensi liukoisen betaglukaanin määrää, joten leivästä ja leipomotuotteista ei betaglukaania välttämättä kovin tehokkaasti saa. Kuivaus puolestaan vähensi uuttuvuutta ja sitä kautta heikensi terveysvaikutteisuutta.
Tutkimuksissa havaittiin myös pieni rakenteellinen ero kauran ja ohran betaglukaanien välillä. Liukenemattoman ravintokuidun määrä oli korkeampi ohrassa kuin kaurassa. Betaglukaanin määrä oli jyvissä suunnilleen sama, mutta liukenemattomassa kuidussa sitä oli huomattavasti enemmän kaurassa kuin ohrassa.

perjantai 15. tammikuuta 2010

VESI - ELÄMÄN LÄHDE


Vesi on elämän lähde, se symbolisoi elinvoimaa, puhdistumista ja uudistumista. Kasvit, eläimet ja ihmiset tarvitsevat vettä selviytyäkseen. Sisäisesti tai ulkoisesti -ilman H2O:ta kehossamme ei toimi mikään, koska kaikkiin kehomme aineenvaihduntaprosesseihin tarvitaan vettä. Olemme vasta oivaltamassa veden merkityksen kaikissa elimistön toiminnoissa. Uusimpien tietojen mukaan kaikki ikääntymisen merkit ovat tavalla tai toisella sidoksissa elintärkeiden kudosten hitaaseen kuivumiseen ja vapaiden radikaalien aiheuttamiin vaurioihin. Käsityksemme veden tärkeydestä saattaa muuttua pysyvästi. Vesi toimii elämäneliksiirinä soluille, terveydelle ja nuorekkuudelle.

Ihminen koostuu 70%:sti vedestä, sen osuus aivoista on jopa 85-90%. jokaisen tulisi juoda päivittäin 2-3 litraa vettä. Kaikki fysiologiset toiminnat vaativat vettä kuljettamaan ravintoaineita, entsyymejä, vitamiineja, hivenaineita jne. sekä yhtälailla myrkky ja kuona-aineiden poistoon. Muista, että alkoholi, kahvi ja musta tee poistavat kehosta vettä. Juo aina hiilihapotonta vettä. Hengitämme happea sisään ja hiilihappoa hengitämme sitävastoin ulos, siksi hiilihappoa voidaan kuvailla hengitysjätteeksi. Jos haluat hieman piristää juomavettäsi niin lisää muutama tippa sitruunamehua.



Maan pinta-alasta 2/3 on vettä, mutta ainoastaan häviävän pieni osuus saatavilla olevasta vedestä on juomakelpoista. Monille ihmisille maailmassa puhdas juomavesi on kullanarvoinen asia. Lontoolaisten kerrotaan juovan osittain 18 kertaa kierrätettyä hanavettä. Monissa maissa hanavettä voi turvallisesti juoda, mutta veteen jää kuitenkin jokin määrä erilaisia kemiallisia yhdisteitä, siksi terveytemme kannalta onkin hyvä suodattaa juoma-, kahvi- ja teevesi esim. Brita suodattimella. Samalla vältyt kahvin- tai vedenkeittimen kalkeutumiselta. Täällä Andorrassa olemme onnekkaita veden suhteen, patikka retkillä vuoristossa voi järvistä ja puroista juoda vettä, koska täällä Pyreneiden alueella ei ole teollisuutta eikä maanviljelyä. Pienissä kylissä on lähdevettä saatavilla vapaasti ja meidän kylämme vesi on kuulema erikoisen hyvää, koska sitä tullaan hakemaan pulloihin kaukenpaakin.






NYT KAIKKI LIIKKEELLE



Me kaikki tarvitsemme liikuntaa säännöllisesti, jotta kehomme pysyisi terveenä ja mielemme reippaana.
Liikunta edistää monia elintoimia kehossamme ja vähentää stressiä ja antaa hyvän mielen. Kehomme saa happea ja verenkierto ja aineenvaihdunta vilkastuu. Säännölinnen liikunta estää sairauksia ja alentaa kolesteroli tasoa, vahvistaa sydäntä ja pitää meidät vielä vanhempanakin vetreänä. Joten nyt kaikki ylös, ulos ja liikkeelle.

Yksi hyvä liikuntamuoto ja niin monelle tuttu sauvakävely sopii kaikille, jo puolituntia raikkaassa ilmassa päivittäin edesauttaa hyvinvointiasi. Jos taas haluat pudottaa painoa on hyvä tehdä vähän pitempiä lenkkejä ja lisätä jotain kiinteyttävää kuntoilua. Sauvakävely on levinnyt ympäri maailmaa nimellä Nordic Walking ja kävely kerhoja on syntynyt eripuolille maailmaa. Sauvakävelyä voi harrastaa missä vaan ja milloin tahansa.
Matkoillekin on hyvä ottaa kokoonlaitettavat sauvat, niiden avulla voi nousta vaikka Tenerifan Teide-vuorelle tai kävellä Ranskassa viiniviljelysalueiden kapeita teitä ja samalla nauttia näköalasta.

Seuraavaksi otteita http://www.sauvakavelu.fi/  sivuilta, sieltä löytyy myös hyviä neuvoja sauvojen valintaan sekä kävely tekniikkaan.

Sauvakävelemään!

Sauvakävely on kaikille sopiva kuntoilumuoto, joka harrastaminen on helppo aloittaa. Reippailla voi niin kuntopoluilla, metsissä, lumessa kuin asfaltillakin.
Sauvakävelyssä jokainen saa etsiä itselleen sopivan vauhdin ja tehon. Laji on pääasiassa kestävyysharjoittelua, joka lisää aerobista kuntoa monipuolisella ja mukavalla tavalla - jokaisen harrastajan omista lähtökohdista käsin.
Harrastuksen alkuun pääsee helpoimmin tutustumalla sauvakävelyn tekniikkaan ja välineisiin. Virheellinen tekniikka saattaa kipeyttää lihakset ja viedä motivaation jo alkumetreillä. Oikeita niksejä seuraamalla taas kävely on hauskaa, helppoa ja tehokasta.

 Sauvakävelyn hyödyt


Sauvakävely on monipuolista kestävyysharjoittelua. Se lisää aerobista kuntoa ja vahvistaa erityisesti käsien ja hartioiden lihaksia. Kun kädet tulevat jalkojen kaveriksi kävelyyn, harjoituksen teho kasvaa merkittävästi. Vauhti ei välttämättä lisäänny, mutta käsien ja jalkojen yhteistyö tekee harjoituksesta kokonaisvaltaisen. Sauvakävely onkin tehokkaampaa kuin miltä se tuntuu. Se on myös turvallista, koska sauvat ovat tukena myös liukkaalla tai kuoppaisella alustalla.




Sauvakävelyn hyötyjä:

•Syke nousee. Sauvakävelyssä syke on keskimäärin 13 % korkeampi kuin normaalikävelyssä.

•Energiaa kuluu. Sauvakävely kuluttaa noin 400 kcal tunnissa, kun normaalikävelyssä kuluu 280 kcal tunnissa.

•Sauvat vähentävät polviin ja muihin niveliin kohdistuvaa kuormitusta.

•Rintarangan ja kaularangan liikkuvuus paranee. Niska-hartiaseudun lihaskivut vähenevät.

•Käsi- ja selkälihakset vahvistuvat

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

KOTINI ON LINNANI

Kotisi on sinun sielusi pyhäkkö, jossa sinun pitäisi tuntea itsesi turvalliseksi, se on sinun ja perheesi yksityinen alue. Kotisi on oman itsesi peilikuva. Se kaikki mitä siellä on kuvaa sinun elämääsi.
Jos haluat elämänmuutosta, aloita kodistasi ja samalla voit ryhtyä myös muuttamaan ravinnon laatuasi. Epäsiisti koti heijastaa, että oma elämäsi ei ole raiteilla. Vanhat vaatteet ja tavarat ovat ehkä vuosien mittaan kerääntyneet kaappeihin, monilla on kaapissa vaatteita, joita säilytetään vain siksi, että "jos joskus vielä mahtuisin niihin". Me suomalaiset olemme puhdasta kansaa, meillä on sauna, mattojen tuuletus teline ja parvekkeet ainoana maailmassa, tuuletamme liinavaatteet ja kevät siivous kuuluu moneen kotiin. Mutta kaappeihin, vinttiin, kellareihin ja autotalleihin kerääntyy kaiken näköistä krääsää (englanniksi clutter).
Clutter Clearing eli krääsän siivous suomeksi sanottuna onkin hyvä trendi ja kaiken ikäiset voivat tehdä sitä. Se onkin hyvä opetella pienestä pitäen.



Tämän siivouksen voit aloittaa yhdestä huoneesta ja sitten kun koko huone on valmis siirry seuraavaan. Lapsesi voivat käydä läpi oman huoneensa. Aloita vaikka makuuhuoneestasi. Katso sen yleiskuvaa ja mieti mitä haluasit muuttaa, sitten käy läpi kaikki esineet ja tavarat laatikostojen, kaappien, hyllyjen ja pöytien päällä. Pysähdy joka esineen tai tavaran eteen ja mieti tuntuuko se positiiviselta tai negatiiviseltä, onko sillä todellista käyttöä. Joskus lahjaksi annetut esineet eivät miellytä ja niitä vain säilytetään lahjoittajan vuoksi. Pyri eroon kaikesta mikä tuntuu negatiiviselta. Sitten vaatekaapin sisältöön, käy läpi kaikki vaatteet ja poista ne, jotka ovat olleet kaapissasi käyttämättömänä ainakin 2 vuotta. Käy näin läpi koko kotisi ja tunne miten hyvältä on vähentää tavaroita, vie käytetyt vaatteet ja tavarat kirpputorille tai kierrätyskeskukseen.
Jos asuntosi asumatila on pieni, niin mieti miten voisit muuttaa huonekalujen järjestystä siten, että saat lisätilaa.

Sitä mukaa kun kodinhoito- ja siivousaineet loppuvat pyri ostamaan "vihreitä tuotteita", Se on terveellisempi vaihtoehto meille kaikille. Unohda kaikki pölynpyyhkimiseen tarkoitetut suihkeet ym., samoin kemialliset tuoksusuihkeet, ne saattavat ärsyttää limakalvoja ja hengitysteitä. Luonnon eetterisetöljyt ovat paras vaihtoehto jos haluat hyvää tuoksua kotiisi. Lue lisää aromaterapia öljyistä näillä sivuilla tai kysy luontaistuotekaupastasi erivaihtoehtoja miten voit käyttää öljyjä ilmanraikastimena.

Elämänmuutos ei tapahdu yhdessä yössä, pienetkin muutokset tuottavat tulossa ajanmittaan. Jatkossa tulee "miten muuttaa terveellisempään ruokavalioon"...


Hyvää siivousta kaikille! Rakasta kotiasi, niin rakastat itseäsi.

tiistai 12. tammikuuta 2010

TERVEELLISET SUOLAT

Suurin osa meistä tietää, että liiallinen suolan käyttö on terveysriski, mutta tiesitkö, että suolan laaduissa on eroja. Me jokainen tarvitsemme suolaa, jotta kehomme voi toimia oikein. Vaihda suolasi terveellisempään vaihtoehtoon.

Suurin osa maailman suolasta saadaan meristä sekä maaperään kerrostuneista suolaesiintymistä. Suolaa valmistetaan joko merivettä tai suolaista järvivettä haihduttamalla, suolakaivoksista louhimalla tai mekaanisesti vakuumimenetelmällä kuten teollista ruokasuolaa valmistettaessa. Ennen haihduttamista suolaliuoksesta poistetaan kuitenkin mekaanista prosessia haittaavat mineraalit, kuten kalsium, magnesium ja sulfaatit, jotka myydään lääketeollisuudelle ravintolisien valmistusta varten. Jäljelle jää 99,9 % natriumkloridia, joka on kehollemme välttämätöntä, mutta liiallisina pitoisuuksina myrkyllistä ainetta, jonka elimistömme pyrkii nopeasti poistamaan. Riittävä määrä natriumia on 1 g päivässä.


Ruususuola on terveysvaikutteinen kallioperästä louhittava mineraalisuola joka sisältää yli 80 eri alkuainetta. Se mm. vahvistaa verta ja tasapainottaa verenpainetta.
Aromikas maku soveltuu erittäin hyvin lihalle, kalalle ja vihanneksille. Sitä käytetään aivan kuten tavallistakin suolaa.
Maustamisen lisäksi ruususuolalla on suuri merkitys myös kehomme hyvinvoinnille. Kehon sairaudet ovat oireita, jotka kertovat, että kaikki ei ole kunnossa.
Ruususuola on terveysvaikutteinen kallioperästä louhittava mineraalisuola joka sisältää yli 80 eri alkuainetta. Se mm. vahvistaa verta ja tasapainottaa verenpainetta.
Bolivian intiaanit valmistavat ruususuolan ja intiaanisokerin käsityönä
Vuoristo- eli kristallisuola on puhdasta, terveellistä suolaa joka sisältää 84 eri alkuainetta ja mineraalia, kehomme tarpeita vastaavassa koostumuksessa. Kaikkein puhtainta, käsittelemätöntä luonnonsuolaa louhitaan suolakaivoksista muun muassa Himalajan vuoristoalueilta.


Himalajan suola on syntynyt Intian ja Euraasian mannerlaattojen törmäysten seurauksina miljoonien vuosia sitten. Laattojen väliin jäänyt saasteetoon alkumeri haihtui auringon vaikutuksesta vähitellen, ja jäljelle jäänyt suola jäi puristuksiin Himalajan vuoriston alaosiin. Paineen ja puristuksen seurauksena luonnonsuola kristallisoitui ja saavutti lopulta hienon, lumihiutaletta muistuttavan kiteisen rakenteen. Toisin kuin tavallisessa suolassa, puristusprosessin läpikäynyt vuoristosuolan kide on juuri sellaisessa muodossa, joka pystyy läpäisemään solukalvon- eli imeytymään elimistöömme
Suolankukka (ransk. fleur de sel) on hienointa ja arvokkainta merisuolaa. Sitä kerätään Ranskassa mm. Guérandessa Bretagnessa, Camarguessa Rhônen alueella sekä Portugalin Algarvessa.



Fleur de Sel - Suolan kukka
Suolankukka kehittyy œillet-altaiden pinnalla meren, auringon ja tuulen vaikutuksesta iltapäivisin, jolloin haihtuminen on voimakkainta. Se koostuu valkoisista kiteistä, jotka muodostuvat suolalampien pinnalla. Tuuli kuljettaa pieniä kiteitä, ja ne kerääntyvät ohueksi kerrokseksi altaan nurkkaan. Suolankukka kerätään käsin veden pinnalta haravaa muistuttavalla puisella työvälineellä nimeltä lousse. Tarkkuutta vaativa keruu on perinteisesti ollut naisten, suolantuottajien vaimojen ja tyttärien työtä. Suola kuivataan auringossa, muuta käsittelyä ei tarvita. Siinä on luonnostaan runsaasti hivenaineita ja se korostaa hienostuneesti ruokien makua.

Suolankukka on hienojakoisempaa kuin tavallinen ruokasuola. Sitä arvostetaan, koska sen hienostunut maku on vertaansa vailla, koska sillä on jäljittelemätön orvokintuoksu ja koska se merisuolan tavoin sisältää natriumkloridin lisäksi runsaasti magnesiumia, kalsiumia ja muita hivenaineita. Joskus suolankukka on kerättäessä väriltään vaaleanpunertavaa. Värin aiheuttavat mikroskooppisen dunaliella salina -levän sisältämät karotenoidit. Levä tuo suolaan myös sen orvokkimaisen tuoksun.

Lisätietoja suolasta: http://www.masajo.fi/  ja http://www.saltlife.fi/
.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

INTIAANISOKERI - TERVEELINEN VAIHTOEHTO


INTIAANI SOKERI

Intiaanisokeri on sokeriruo´osta hellävaraisesti puristamalla ja kuivaamalla valmistettu täysruokosokeri.

Siitä on löydetty yli 60 vitamiinia ja hivenainetta, mm. kalsiumia, rautaa, magnesiumia, mangaania, sinkkiä, fluoria, kromia, kaliumia, piihappoa ja fosforia, sekä useita eri vitamiineja (A, B1,B2,B3,B6, pantoteeenihappo, E).
Intiaanisokeria ei kiteytetä eikä sen valmistuksessa käytetä mitään kemikaaleja tai myrkkyjä. Arominsa vuoksi intiaanisokeri soveltuu hyvin mm.leivonnaisiin sekä erittäin hyvin maitotuotteisiin: esim. maitoon, piimään, viiliin, jogurttiin, jne.
Ripottele intiaanisokeria puuron, murojen, myslin, jne. päälle. Hyvä tankkaus päivälle. Intiaanisokeri on hidas hiilihydraatti joten se pitää verensokerin pitkään tasaisena.
Intiaanien käsityönä valmistama luonnontuote!

Tunnista aito täysruokosokeri

Markkinoille on saapunut paljon erilaisia täysruokosokereita ja ns. intiaanisokereita. Ovatko nämä kaikki kyseiset tuotteet juuri sitä aitoa perinnetuotetta? Aidon Masajon Intiaanisokerin voi tunnistaa jäljitelmistä seuraavaan tapaan:

Sokeri on helppo värjätä melassilla. Mutta pysyykö väri, jos sokeri sekoitetaan veteen? Sekoita yksi ruokalusikallinen sokeria desilitraan vettä ja katso miltä näyttää. Tee sama aidolle Masajon Intiaanisokerille ja katso minkälainen ero niillä on. Väri kertoo täysruokosokerin pääravintoaineiden ja hivenaineiden kokonaiskoostumuksesta.
Täysruokosokerissa pitää olla hiilihydraatteja alle 90%, jotta pääravintoaineille ja hivenaineille jää tilaa. Masajon Intiaanisokerissa on hiilihydraatteja 89,5% Suomen tullilaboratorion tutkimuksen mukaan.
Täysruokosokerissa ei ole kiteitä. Moni ”täysruokosokerin” valmistaja on piilottanut kristalloituneet sokerikiteet jauhamalla ne hienoksi, jotta se näyttäisi enemmän täysruokosokerilta. Pienen pienet kiteet voi huomata katsomalla tarkkaan. Hampaiden välissä kiteet rahisevat.
Täysruokosokeri on sen verran vaikea ja hidas valmistaa, joten suurin osa markkinoilla olevista täysruokosokereista ovat todellisuudessa raakaruokosokereita. Aito Masajon Intiaanisokeri, joka täyttää Japanin valtion yliopiston perinnetuotevaatimukset, on valmistettu perinteiden mukaan, ja se voidaan erottaa alla olevasta tunnuksesta.



ERI SOKERILAADUT


Täysruokosokeri

Kuivattua, mutta muuten käsittelemätöntä sokeriruokomehua, jota tuodaan joko jauheena tai paloina. Tuotetta käytetään tavallisen valkoisen sokerin sijasta terveellisempänä vaihtoehtona. Tuotteen sokeripitoisuus kuiva-aineesta polarimetrisesti määritettynä on 89.5%. (EU:n Tullihallituksen virallinen luokitus 1999. Helsinki)

Japanin Tieteen ja Teknologian laitoksen vastaava määritys on 89.7 %, loput käsitetään mineraaliaineiksi, joihin sisältyvät pääravintoaineet ja hivenaineet.
EU:n Elintarvikevirasto nimitti vuonna 2000 johtaja Kalevi Salmisen johdolla Intiaanisokerin täysruokosokeriksi.

Raakasokeri

Raakaruokosokeri syntyy kun sokeriruokomehusta erotetaan melassi ja puhdistetaan kiteyttämällä ensimmäisen kerran. Raakasokerin sisältämien kivennäisaineiden määrä vaihtelee riippuen puhdistuskertojen lukumäärästä.

Valkoinensokeri

Valkoinen sokeri on jalostuksen lopputuote, jota on puhdistettu niin monta kertaa, että jäljellä on mahdollisesti vain aavistus mineraalisuoloista.

Melassi
Melassi syntyy jalostuksessa sivutuotteena ja siihen jäävät sokeriruokomehussa olevat kivennäisaineet ja vitamiinit. Se on juoksevaa, tummaa väriltään ja voimakkaan makuista.

Fariinisokeri

Fariinisokeri on valkoista sokeria, johon on lisätty hieman melassia. Sokerin väri ei johdu siitä, tuotetaanko sokeri juurikkaasta tai ruo'osta vaan jalostusasteesta.

Lisää tietoa Intiaanisokeri-täysruokosokerista
http://www.intiaanisokeri.fi/ 

Copyright © Masajo
MASAJO Lahnuksentie 22, 01840 Klaukkala, Puh. 09-2769 1050

PUHDAS SOKERI ON SUUNNATON STRESSI ELIMISTÖLLE

Valkoinen sokeri on kuollut teollinen tuote joka aiheuttaa riippuvuutta


Valkaistu eli raffinoitu sokeri sotkee insuliiniaineen-vaihdunnan, suolistobakteerit, lihottaa ja happamoittaa elimistöä. Valmistusprosessissa sokerista poistetaan melassi, johon jäävät vitamiinit, hivenaineet, kivennäisaineet ja rauta. Raakasokerissa kuten Intiaanisokerissa nämä kaikki on vielä tallella. Pelkkään sokerin ruskeaan väriin ei voi luottaa, joskus sokeriin lisätään vähän melassia, jotta se näyttäisi ruskealta sokerilta.
Elimistömme happamoituu ympäristön tavoin ja seuraukset näkyvät meidän hormoneissa ja mielialassakin. Tasapainomme järkkyy. Ravinnoltaan heikko ruoka, alkoholi, nikotiini, lääkkeet ja sokeri vaikuttavat haitallisesti aivojen välittäjäaineesiin, joten olemme ärtyisiä, ylivilkkaita ja stressaantuneita.

Puhdas sokeri ei todellakaan ole kuulunut ihmisen ravintoon. Elimistö ei ole yksinkertaisesti tottunut käsittelemään puhdasta sokeria ja sokeri on suunnaton stressi elimistölle, jonka täytyy käyttää kaikki mahdolliset keinot pitääkseen sokeritasapainon hallinnassa. Elimistö käyttää sokerin perusosaa glukoosia polttoaineenaan ja sokeripitoisuus veressä on tarkkaan säädelty. 

Liika sokerikin on myrkyllistä elimistölle. Hapen tavoin sokeri muodostaa yhdisteitä muiden aineiden kanssa. Ilmiötä kutsutaan glykosylaatioksi. Sokerimolekyyli voi yhtyä proteiineihin tai rasvaan. Kollageeni on sidekudoksen proteiini. Verisuonten seinämissä on paljon kollageenia ja glykosylaatioilmiö tällä tasolla aiheuttaa tulehdusreaktion. Nykyisin tiedetään, että sydäninfarktin syntymisessä on tulehduksella merkittävä osuus. Paljon sokerin syöminen aiheuttaa elimistössä muuallakin tulehdusreaktioita, kuten niveltulehduksia. Esimerkiksi diabeetikkojen ääreishermojen rappeuma johtuu paljolti hermojen proteiinien glykosylaatiosta. Sokerin on todettu vaikuttavan haitallisesti jopa DNA-tasolla asti. Glukoosimolekyyli muistuttaa C-vitamiinia. Verensokerin kohotessa glukoosi alkaa syrjäyttää C-vitamiinia soluista millä on merkittävä vaikutus vastustuskykyyn. Häiriö C-vitamiiniaineenvaihdunnassa häiritsee valkosolujen toimintaa ja siten sokeri liitetään myös syövän syntyyn. Sokeri lisää huomattavasti vapaiden radikaalien määrää kudoksissa, mikä yhdessä glyksylaation kanssa vaurioittaa soluja ja aiheuttaa ennenaikaista vanhenemista. Sokeri lisää myös kudosten yleistä tulehdusta.
Olen huomannut, että ystävä- ja perhepiirissä olevat henkilöt, jotka käyttävät runsaasti sokeria sairastuvat useimmin esim. flunssaan, vilustumis oireisiin tai tulehduksiin, kuin terveellistä ruokavaliota käyttävät henkilöt.
Elimistö sääteleekin sokeripitoisuutta hyvin tarkkaan. Haiman erittämä insuliinihormoni laskee verensokeria työntämällä liian sokerin soluihin. Useat hormonit nostavat verensokeria, kuten glukagoni, kortisoni ja adrenaliini. Jos järjestelmää kuormitetaan paljon runsaalla sokeri- ja hiilihydraattiravinnolla se häiriintyy ennen pitkää."

Parissakymmenessä vuodessa makeisten myynti on lisääntynyt 66 prosenttia, jäätelön myynti 45 prosenttia ja virvoitusjuomien myynti 30 prosenttia. Samalla annoskoot ja kalorimäärät ovat lisääntyneet.
Ylipainoisesta lapsesta kasvaa usein lihava aikuinen.

Vakava ongelma

Liikapainoisuus on vakava kansanterveysongelma. Anoreksiasta ja bulimiasta puhutaan paljon, mutta lihavuus on yleisin lasten ravitsemushäiriö Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa.
Lapsilla lihavuuden haitat ovat useimmiten psyykkisiä. Etenkin kouluikäisillä liikapainoisuus voi haitata myös sosiaalista kanssakäymistä. Lihavia lapsia herkästi kiusataan ja syrjitään koulussa. Heidän verenpaineensa sekä insuliini- ja kolesteroliarvonsa ovat usein normaalia korkeammat.

http://www-fi.valitutpalat.fi/lehti/...tikkeli02.html

Sokeri on  länsimaissa ylesimmin syöty karsinogeeni eli syävän aiheuttaja

Kiinostava väite, eikö totta? Kuuluisa Nobel-palkinnon voittaja Otto Warburg olisi voinut selittää sen meille. Syöpäsolut tarvitsevat ravinnokseen paremmingin glukoosia kuin happea, toisin kuin normaalit solut. Sokerin syöminen lisää glukoosin määrää kehossa ja ravitsee siten syöpäsoluja.
Anopillani on leikattu kilpirauhanen pois kilpirauhassyövän vuoksi ja usein etäispesäkkeitä voi syntyä mm. luustoon, joten Ranskassa hänelle tehtiin testi glukoosiliuoksen avulla etäispesäkkeitä etsiessä. Magneetti kuvauksen avulla pystyttiin tutkimaan, jos hänelle annettu glukoosi kiinnittyy luihin tai muualle kehoon, kuten edellä mainitsin syöpäsolut käyttävät glukoosia ravinnokseen. Onneksi hänen tapauksessa etäispesäkkeitä ei löytynyt.
Monet meistä saa paljon sokeria päivittäin ns. piilosokerina, moniin tuotteisiin on lisätty sokeria makua antamaan. Tarkkaile tuotteiden sisältöluotteloa.

Suolistosi ei pidä sokerista, huonojen mikrobien ylikasvu suolistossa voi aiheuttaa esim. hiivasyndrooman.
Itse olen kärsinyt siitä ja siksi tarkkailenkin mitä suuhuni laitan, jotta elimistöni pysyisi tasapainossa. Sokeri ja valkoiset jauhoa sisältävät tuotteet ei sovi minulle lainkaan.
Hiivasyndroomasta ja muista ruuansulatus ongelmista teen artikkelin myöhemmin...

Valkoiselle sokerille löytyy terveellisiä vastineita katso seuraava teksti...PAREMPI VAIHTOEHTO
 

torstai 7. tammikuuta 2010

ROOIBOS TEE -ETELÄ AFRIKAN PUNAINEN KULTA


Rooisbos tee on enemmän kuin trendijuoma. Oma kokemukseni teejuomaan sai alkunsa vuonna1992 kun muutimme Etelä Afrikkaan. Siitä lähtien Rooibos on kuulunut jokapäiväiseen elämäämme ja ennen kuin sitä löytyi kaupoista Euroopassa kuljetimme aina teetä mukanamme matkalaukussa matkoillamme.
Rooibos on afrikaansin kieltä ja tarkoittaa punaista pensasta. Pensas on esiintynyt villinä Clanwilliamin alueella lounais Etelä-Afrikassa ja nyt sen viljely on laajentunut Cedarbergin alueella peltoviljelyksi. Pensaan ohuista tikkumaisista oksista kasvavat lehdet poimitaan ja käytetään Rooibos teehen. Lehdet saavat fermantointi käsittelyn, joka on samantapainen kuin mustan teen käsittely.
Tämän vuosisadan aikana Rooibos on tullut hyväsytyksi yhdeksi monista hyötykasveista, se on muuttunut paikallisesta villikasvista viljellyksi peltokasviksi.
Rooibos auttaa elimistöä suojaamaan sydän-ja verisuonitaudeilta. Se sisältää runsaasti flavonoideja, jotka edistävät verenkiertoa, elimistön hyvinvointia ja suojaavat vapaiden radikaalien haittavaikutuksilta.


Terveydelliset edut:
- Poistaa jännitystä
- Lievittää koliikkikipuja ja auttaa vaippaihottumassa
 Etelä-Afrikassa vauvoille juotetaan tuttipullossa viileää Rooibos teetä veden sijasta tee sopii myös äidinmaidon vastikkeiden kanssa.
 -  Lievittää vatsakipuja, ruuansulatusvaivoja, pahoinvointia ja närästystä
 siksi se sopiikin hyvin raskausajan pahoinvointiin
 - Parantava vaikutus iho-ongelmissa
 akne ja rohtumat, viileää teetä voi käyttää kasvojen huuhteluun
 -Lievittää allergisissa reaktiossa
  heinänuha ja astma
 -Sen sisältämät antioksidantit vähentävät vapaiden radikaalien
  haittavaikutuksia elimistössä
 -vähentää unettomuutta
  hyvä ilta juoma ennen nukkumaan menoa
 - Kaloriton juoma
  Meidän perheessä juomaa käytetään ruokajuomana, aamu tai iltateenä
  ja opiskelevilla lapsillani on usein iso lasillinen Rooibos teetä tyäpöydällä.


Yhden Rooibos kupillisen mineraalisisältö

(3 grammaa rooibos teetä 200 milligrammaan vettä)
0,07 mg rautaa
0,22 mg fluoria
7,12 mg kaliumia
1,09 mg kalsiumia
0,07 mg kuparia
1,67 mg magnesiumia
0,04 mg mangaania
6,16 mg natriumia
0,04 mg sinkkiä

Rooisbos teestä valmitetaan myös  kauneus tuotteita, tuotteihin voit tutustua http://www.anniqueuk.co.uk/

KAHVI SUOMALAISTEN LEMPIJUOMA


Tässä kasvaa aitoa Costa Ricaa, kuva otettu lomamatkalla Costa Ricassa


Monikaan meistä ei pääse aamulla liikkelle ilman kahvia. Täytyy myöntää, että itse kuulun tähän ryhmään.
Kahvin juonnissa on hyvät terveyttä edistävät puolensa, mutta kuppikaupalla lipitetty kahvi ei ole muuta kuin pahatapa ja suomalaisten piristäjä ja energian pönkittäjä. Osa kahvin terveyttä edistävistä aineosista hajoaa kun kahvi seisoo lämpinä keittimessä. Kun juot kahvia valmista vain sen verran mitä kerralla juot sen lisäksi ota hetki ja nauti kahvistasi, nauti sen tuoksusta ja lyhyestä rauhallisesta hetkestä.

Liiallinen kahvin juonti ei ole hyvä vatsalle ja itse olen todennut suomalaisten kahvi-paahtojen aiheuttavan minulle närästystä. Joten Suomessa olessani käytän expresso- kahvia suodatinkahvin sijasta suodatinkeittimessä.
2-3 kuppia kahvia päivittitäin riittää, juo sen sijaan yrttiteetä, joilla on terveyttä edistäviä vaikutuksia, niilläkin voi piristää itseään.

Muista myös, että saat paljon kaloreja sokerista ja kermasta. Kevyt tai rasvaton maito ovat parempi vaihtoehto jos haluat lisätä jotain kahviin. Makeutusaineet voi unohtaa kokonaan, niiden käyttö on vahingollista terveydelle (makeutusaineista tietoa myöhemmin).

Tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että kahvin juonti saattaa pienentää diabetesriskiä, joten unohda kahvipullat ja leivokset ne ovat vain "negatiivistä" energiaa ja niissä on kaikkea mikä ei kuulu terveelliseen ruokavalioon: sokeria, valkoisia jauhoja, margariinia, lisäaineita ym.

Kahvin juonti saattaa pienentää dementia- ja diabetesriskiä

Runsaasti kahvia juovien riski sairastua tyypin 2 diabetekseen on noin puolet verrattuna niihin, jotka juovat vain vähän tai ei lainkaan kahvia. Myös dementiaan ja maksasyöpään sairastumisen riski on suurempi henkilöillä, jotka eivät juo kahvia, suomalaistutkimukset ovat osoittaneet.
Kahvin suhde diabetesriskiin ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Pekka Jousilahden mukaan myös Finriski-aineiston havainnoissa. Jousilahti esitti Paahtimoyhdistyksen Kahvi ja terveys -seminaarissa myös muita tutkimustuloksia kahvinjuonnin vaikutuksesta terveyteen.

Kahvittelu keski-iässä voi pienentää myöhäisiän dementiariskiä

Keski-iän kahvinjuonti saattaa pienentää riskiä sairastua dementiaan ja Alzheimerin tautiin vanhemmalla iällä. Tähän johtopäätökseen on päädytty suomalaisella aineistolla tehdyssä sydän- ja verisuonitautiriskiin, ikääntymiseen ja dementiaan liittyvässä CAIDE-tutkimuksessa.

Keski-iässä kahvia nauttineiden riski sairastua dementiaan tai Alzheimerin tautiin oli alempi kuin vähän tai ei lainkaan kahvia juovilla. Riski oli 3 - 5 kupillista kahvia päivässä nauttineilla 65 prosenttia pienempi kuin 0 - 2 kupillista nauttineilla.

Kuopiossa tehdyn tutkimuksen aineistoksi valittiin satunnaisotannalla henkilöitä, jotka osallistuivat Pohjois-Karjala -projektiin ja FINMONICA-tutkimukseen vuosina 1972, 1977,1982 tai 1987. Vuonna 1998 tutkittiin uudelleen 1 409 tällöin 65 - 79 -vuotiasta henkilöä. Heistä 61 oli dementoitunut ja 48:lla todettiin Alzheimerin tauti.

Keski-iässä nautitun kahvin ja teen yhteyttä riskiin sairastua myöhäisiällä dementiaan ja Alzheimerin tautiin selvittäneen tutkimuksen tulokset julkaistiin Journal Of Alzheimers Disease -lehdessä tammikuussa.

Kahvin juonnilla käänteinen yhteys maksasyövän riskiin

Suomalainen tutkimusryhmä teki viime vuonna Hepatology-lehdessä julkaistussa tutkimuksessaan johtopäätöksen, että kahvin juonnilla on käänteinen ja asteittainen yhteys maksasyövän riskiin. Maksasyövän ilmaantuvuus oli kahvia juomattomilla kolminkertainen verrattuna niihin, jotka joivat yli kuusi kuppia kahvia päivittäin.

Tutkimuksessa määriteltiin kahvinkulutuksen ja seerumin GGT:n yhteys maksasyövän riskiin sekä yhdessä että erikseen. Kohorttitutkimuksissa seurattiin yli 60 000 iältään 25 - 74 -vuotiasta suomalaista, joilla ei ollut syöpätaustaa. Maksasyövän todennäköisyys pieneni, mitä useampia kupillisia kahvia tutkittavat joivat päivittäin.

Tutkijat havaitsivat, että korkea seerumin GGT-taso on yhteydessä lisääntyneeseen maksasyövän riskiin. Hyvin matalaan kahvinkulutukseen ja seerumin korkeaan GGT-tasoon liittyi yhdessä lähes yhdeksänkertainen sairastumisriski.

Kansainvälinen viestintäohjelma suunnattu terveydenhuollolle

Terveydenhuollon ammattilaisille suunnattu Kahvi ja terveys -viestintäohjelma välittää tieteellisesti tutkittua tietoa kahvin terveysvaikutuksista lääkäreille, terveydenhoitajille, ravitsemusterapeuteille ja muille terveydenhuollon vaikuttajaryhmille.

Tutkimustietoa on saatavilla runsaasti muun muassa kakkostyypin diabetekseen, Parkinsonin tautiin, Alzheimerin tautiin, sydän- ja verisuonitauteihin sekä vireystilaan liittyen. Lujan tieteellisen taustan takaa asiantuntijaryhmä, joka tarkistaa materiaalin. Viestintäohjelma on kansainvälinen. (Ruokatieto - Mariaana Nelimarkka)
Lähteet:
Hu, Tuomilehto, Pukkala, Hakulinen, Antikainen, Vartiainen, Jousilahti: Joint Effects of Coffee Consumption and Serum Gamma-Glutamyltransferase on the Risk of Liver Cancer (Hepatology 2008; 48: 129 - 136.)
Marjo H. Eskelinen, Tiia Ngandu, Jaakko Tuomilehto, Hilkka Soininen, Miia Kivipelto Midlife Coffee and Tea Drinking and the Risk of Late-Life Dementia: A Population-Based CAIDE Study. Journal of Alzheimers Disease 200916(1), 85 - 91
Muualla verkossa:
www.kahvi.net/terveys
.© Finfood - Suomen Ruokatieto ry

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

VANHA LUONNONLÄÄKE




OMENAVIINIETIKKA

Omenaviinietikka on luonnontuote, joka sisältää runsaasti kaliumia, fosforia ja kalsiumia sekä jonkin verran magnesiumia, natriumia, klooria, rikkiä, rautaa, fluoria ja piitä. Lisäksi siinä on A-, B1-, B2-, B6-, C- ja E-vitamiineja. Jo Hippokrates hoiti potilaitaan omenaviinietikalla sen puhdistavien, parantavien ja vastustuskykyä parantavien ominaisuuksien takia.

Ensimmäisenä omenaviinietikan lääkevaikutuksen huomasi maalaislääkäri D.C. Jarvis. Hän totesi omenaviinietikan nopeuttavan eläinten kasvua ja torjuvan sairauksia. Jarvis päätteli sen tehoavan myös ihmisillä ja määräsi potilailleen pitkän iän saavuttamiseksi omenaviinietikan ja hunajan seosta.

Omenaviinillä sanotaan olevan ainakin seuraavanlaisia ominaisuuksia:

Vaikuttaa suotuisasti elimistön happo-emästasapainoon

Parantaa ruoansulatusta

Vilkastuttaa aineenvaihduntaa

Helpottaa niveltulehdusten aiheuttamaa jäykkyyttä

Auttaa kuivaan ja arkaan kurkkuun

Pitää veren notkeana, jolloin se pääsee virtaamaan pienimpiinkin suoniin

Auttaa kalsiumin imeytymisessä

Laskee verenpainetta

Pienentää syöpäriskiä

Poistaa verisuonten hyytymiä

Viivyttää osteoporoosia

Suojaa aivoja ikääntymiseltä

Auttaa kontrolloimaan ja normalisoimaan painoa

Vähentää selluliittia

Auttaa kuivaan ihoon

Lievittää auringonpolttamien kipua

Auttaa estämään hilseen muodostumista, päänahan kutinaa ja kaljuutta

Pehmittää kireitä, särkeviä raajoja ja arkoja lihaksia

Omenaviinietikan kerta-annostus on 2 teelusikallista etikkaa sekoitettuna runsaaseen määrään vettä. Joukkoon voi lisätä myös hunajaa (2 teelusikallista). Annoksia nautitaan vähintään yksi päivässä (aamulla) tai aamuin illoin tai ennen jokaista ateriaa. Kurkkukipuun omenaviinietikkaa käytetään kurlausvetenä.

Jos omenaviinietikan maku tuntuu kestämättömältä, voi sen yrittää sekoittaa esimerkiksi mehuun (Fun Light, appelsiinitäysmehu tms.) tai kivennäisveteen. Kaupoista löytyy myös hunajaomenaviinietikkaa tai hunaja-hera-omenaviinietikkaa, joita voi testata.

Etikka syövyttää ja pehmittää hammaskiillettä. Hammaslääkärin antama ohje etikan käyttämiseen on seuraava: aamulla ihan ensimmäiseksi pitää pestä hampaat siten että levittää hammastahnan tasaisesti kaikkiin hampaisiin ja sitten harjaa (vähintään 2 min jotta fluori ehtii vaikuttaa) ja lopuksi vielä purskuttaa tahnavaahtoa suussa. Suu huuhdellaan "huolimattomasti" niin että hampaisiin jää suojaava kerros hammastahnaa (yleensä yksi purskuttelu riittää). Tämän jälkeen juodaan etikka-vesi-seos, jonka pitäisi olla melkoisen mietoa (2 tl etikkaa tuopilliseen vettä) ja päälle vielä pelkkää vettä. Ja sitten pitäisi odotella vielä 10 minuuttia ennen kuin pistää suuhunsa yhtään mitään, paitsi xylitol-purkkaa voi syödä heti. Missään tapauksessa hampaita ei saa harjata heti etikan juomisen jälkeen.

Omenaviinietikan käyttöohjeita:
Omenaviinietikkakuuri:
2 teelusikallista omenaviinietikkaa ja saman verran hunajaa sekoitetaan lasilliseen lämmintä vettä ja juodaan aamuin illoin kuuden viikon ajan.

Suonikohjuihin ja turvotukseen:
Kasta puuvillarätti omenaviinietikkaan ja kiedo se jalan ympärille. Peitä rätti pyyhkeellä ja makaa jalat koholla noin puoli tuntia. Myös päivittäinen hieronta omenaviinietikalla parantaa verenkiertoa ja virkistää kudoksia. Herkkäihoisten kannattaa laimentaa etikka.

Puhdistava kylpy:
Päivittäiset kylvyt, joihin on lisätty 2.5 dl omenaviinietikkaa puhdistavat ja kiinteyttävät ihoa sekä vähentävät finnejä ja muita näppylöitä. Vietä kylvyssä päivittäin noin 20 minuuttia enintään kuuden viikon ajan. Kylvyn jälkeen ihoa ei tulisi huuhtoa.

Auringon polttamiin, kutiseviin ihottumiin ja lieviin palovammoihin:
Hoidettava alue peitetään omenaviinietikalla kastetulla pyyhkeellä. Hyönteisten pistoihin ja ihottumiin suositellaan laimennettua omenaviinietikkaa.

Yskää vastaan:
Sekoita 5 rkl juoksevaa hunajaa ja 5 tl omenaviinietikkaa. Syntyy mieto yskänlääke, joka vähentää ärsytystä ja irrottaa limaa hengitysteissä. Sekoita 1:1 omenaviinietikkaa ja lämmintä vesijohtovettä (noin 40C). Kasta pyyhe seokseen ja kierrä puolikuivaksi. Makaa pyyhe rinnalla noin puoli tuntia.

Liikavarpaat ja kovettumat:
Kasta leipäviipale omenaviinietikkaan. Laita se känsän tai liikavarpaan päälle, sido paikalleen ja anna vaikuttaa yön yli.

Lähteet:
Verkkoklinikan laihdutuskeskustelun kirjoittajat,
http://www.ageless.co.za/applecider.htm - Ageless herbal weight loss apple cider vinegar with Centella
Luonnonapteekki (Mestarikustannuksen julkaisu)

Itse nautin kaksi lasillista päivittäin ja olen huomannut sen vaikuttavan aineenvaihduntaan ja ruuansulatukseeni. Hyvä juoma aamulla ja illalla ennen nukkumaan menoa. Huomio hampaidenpesu suositus. Omenaviinietikkaa voit käyttää salaatinkastikkeiden valmistuksessa. Jatkossa hyviä reseptejä terveellisille salaatinkastikkeille.





--------------------------------------------------------------------------------



Viimeksi päivitetty 3.8.2004

kevyt_elama(at)yahoo(piste)com

HYVÄ RUUANSULATUS EHKÄISEE SAIRAUKSIA


Ihmisen suolisto on kuin monimutkainen ekosysteemi. Me tiedämme miten ekosysteemille käy kun sitä kuormitetaan ja saastutetaan. Joten miksi saastuttaa itseäsi?
Me olemme sitä mitä syömme ja mitä syömästämme ruuasta imeytyy. Pitkällä tähtäimellä hyvä terveys on mahdotonta ilman terveellistä ruokavaliota. Toisaalta hyvästäkään ruokavaliosta ei ole hyötyä, jos ruoka ei pilkkoudu tai imeydy suolistossasi kunnolla. Puuttellinen ruuansulatus saattaa johtaa moniin erilaisiin kroonisiin sairauksiin. Jotta ravinto voidaan käyttää optimaalisesti hyväksi on suoliston oltava terve. Suolisto näyttelee myös tärkeää osaa immuunijärjestelmän toiminnan kunnossa pidossa. Suoliston solut touttavat ruuansulatus nesteitä ja -entsyymejä. Nämä tärkeät suoliston solut uusiutuvat 36 tunnin välein.
Hyödylliset ja haitalliset mikrobit käyvät suolistossamme jatkuvaa kamppailua elintilasta. Jos haitalliset mikrobit saavat vallan, ihminen sairastuu enemmin tai myöhemmin.

JOKAINEN SYÖTY SUUPALA ON KANNANOTTO TERVEYDEN PUOLESTA TAI VASTAAN.

KUN SYÖT, AJATTELE ONKO RUOKASI POSÍTIIVISTA TAI NEGATIIVISTA ENERGIAA.

Länsimaisessa lääketieteessä on pitkään vähätelty suoliston ja sen mikrobitasapainon merkitystä terveydellemme. Monet muut kulttuurit ovat jo kauan sitten ymmärtäneet suolistohyvinvoinnin tärkeyden. Kun suolisto voi huonosti niin kehosikin voi huonosti. Suoliston alueella sijaitsee 80% elimistön immunilogisesta eli vastustuskykyjä ylläpitävästä kudoksesta. Mieti tarkkaan miksi toiset sairastuvat usein esim. flunssaan, olisiko vastaus ruokavaliossasi ja suolistonhyvinvoinnissa?
Ihmisen suolistossa on noin 1,5kg painava bakteerikasvusto, joka on yksi monimutkaisimmistä ekosysteemeistä. Terve suolisto hävittää tehokkaasti erinlaiset taudinaiheuttajat. Vääränlainen ruokavalio, lääkkeet ja alkoholi sekä stressi järkyttävät helposti mikrobitasapainoa. Yksi antibioottikuuri voi järkyttää suoliston hyvää bakteeri tasapainoa kuukausien ajan, siksi onkin hyvä syödä maitohappobakteereita koko kuurin ajan ja vielä sen jälkeenkin.
Suoliston hyvinvointia tukemalla ravinnolla sairaudet saadaan hallintaan. Oikealla ruokavaliolla saadaan hyviä tuloksia monien sairauksien hoidossa, masennus mukaan lukien. Ihmiset ovat yksilöllisiä ja joskus suoliston tilan tutkimus on tarpeellinen, jotta saadaan pysyviä tuloksia. Jokainen meistä on biokemiallinen yksilö joten ravintosuositukset kuten rasvaa vähemmän ja kuitua enemmän ei aina riitä.
Suoliston kunto heijastuu aivoihin asti, huonokuntoinen suolisto saattaa aiheuttaa imeytymishäiriöitä, joiden takia aivojen kannalta välttämätömien välittäjäaineiden muodostuminen vaarantuu. Siksi jo lapsille oikea ruokavalio on hyvin tärkeää.
Maksa kuormittuu huonosta suoliston toiminnasta ja jos maksa ei pysty hoitamaan tehtäväänsä myrkylliset aineet jäävät kehoon. Myrkyt kertyvät rasvakudoksiin ja noin 60% aivoista on rasvakudosta. Joten mitä pistät suuhusi saattaa olla myrkkyttävä vaikutus aivoillesi.
Geenit määrävät vain osan ihmisen terveydestä. Jokainen meistä voi vaikuttaa ratkaisevasti omaan terveyden tilaansa valitsemalla oikean ruokavalion ja elämäntavat.